Tekemistä Levillä

Levi – lomailijan unelmakohde

Kittilän kunnassa, Sirkan kylässä sijaitseva Levitunturi on tarjonnut elämyksiä jo 1930-luvulta alkaen, jolloin ensimmäiset matkailijat saapuivat tunturille postiauton ja hevosten kyyditseminä. Vuosien saatossa kiinnostus Leviä kohtaan kasvoi ja varsinainen laskettelutoiminta alkoi 1960-luvulla. Rinteitä ja hissejä rakennettiin ja koko toimintaa alettiin kehittää yhä määrätietoisemmin.

Nykyään Levillä toimii yksi Suomen suurimmista hiihtokeskuksista. Vuoden hiihtokeskukseksi useampaan otteeseen valittu Levi tarjoaa tänä päivänä kansainvälisen tason talviaktiviteetteja, onpa Levillä järjestetty jopa maailmancupin pujottelukilpailuja.

Laskettelurinteistään tunnettu Levi ei ole kuitenkaan vain talviurheilijan lomakohde. Levillä voi harrastaa paljon myös muina vuodenaikoina. Lapissa aika ei käy taatusti pitkäksi!

Mitä Levillä voi tehdä?

Levi tarjoaa tekemistä ja toimintaa ympäri vuoden. Kauniista maisemista aktiviteetteineen löytyy jokaiselle jotain - lapsesta aikuiseen, perheistä kaveriporukoihin - haluat sitten rauhoittua luonnon helmassa tai kaipaat vauhtia lomapäiviisi.

Levillä patikoit luonnossa valoisaan kesäaikaan tai ruskan värittäessä jylhät tunturit. Talviset rinteet lumivaipassaan ovat jokaisen laskijan unelma ja tasokkaat golfkentät vastaavat vaativankin pelaajan makuun. Hullu Poro vauhdittaa Suomen huippuartisteillaan iltaelämässä viihtyvää. Ravintolat tarjoavat pohjoisen makuelämyksiä, kylpylä rentouttavia poreita. Valmiit viikko-ohjelmat paketoivat helppoa ja mielenkiintoista tekemistä. Tutki Leviä juuri siten kuin haluat!

Levi houkuttelee vierailijaansa palaamaan upeiden maisemien äärelle yhä uudelleen.

Miten majoitun Levillä?

Levin parhaimman majoituksen tarjoaa Villa Silja. Vuonna 2012 valmistunut mökki on upea kokonaisuus, josta ei puutu luksusta ja varusteluja. Mökissä majoittuu isompikin perhe tai kaveriporukka, myös yritykset.

Erinomainen sijainti Levi-keskuksen tuntumassa tekee lomailusta helppoa ja mutkatonta. Kaikki keskeisimmät palvelut ovat kävelymatkan päässä. Päättyvän kadun varrella sijaitseva mökki tarjoaa kodinomaista asumista ja rauhaa toiminnantäyteisten päivien päätteeksi. Varmista itsellesi unohtumattomat elämykset ja varaa mökki!

Tee mökkivaraus tästä »

Sivukartta